tiistai 30. elokuuta 2011

Sunrise Avenue

Lauantaina oltiin hostsiskon ratsastuskilpailussa Hildesheimissa. Se on vajaan tunnin matkan päässä, mutta me mentiin jonnekin syrjempään eikä osattu sinne ensin. Oli ihan kivaa kattelemassa, ku en oo ennen käyny missään ratsastuskilpailussa. Hostsisko oli toinen. :) Loppuajasta alkoi kuitenkin satamaan ja oli niin kylmä.



Kotona en tehnyt mitään erityistä, olin skypettämässä (ekaa kertaa tänä aikana, mut oon toisaalta saanut puhua suomee jo Annikan kanssa) kun hostveljen tyttöystävä tuli kysymään että "Ollaan lähdössä Sunrise Avenuen keikalle, haluutko tulla mukaan?" Olin että tietty, vaikkei bändi nyt suosikkibändi oo, niin tosi kivaa silti. Seuraavaks sanottiinki että "Lähdetään 2 minuutin päästä, ota äkkiä ruokaa vielä jos haluat." No, se lähtö sitten venyi vähän, kun hostveli oli hukannu ajokorttinsa. (Edelleen hukassa kaiketi :D) Lopulta päästiin sitten matkaan, ajettiin Harzburgin kaupunkiin, jonne oli noin puolen tunnin matka.



Konsertti oli NDR 2 radiokanavan ilmaiskonsertti, ja ihmisiä oli monta tuhatta varmastikin. Joku sanoi meille, että poliisit ei päästä enää ihmisiä sisään, kun siellä on jo niin paljon väkeä. Päästiin kuitenkin ihan hyvin sinne ja saatiin vielä aika hyvät paikatkin. Täytyy sanoa että sai olla ylpee suomalaisuudesta! Sunrise Avenue oli tosi hyvä livenä, ja Suomen liput liehu siellä ja ihmisillä oli Suomen lippuja myös poskiin maalattuina. Yhtään ei Samu puhunu suomee, harmi :( Sunrise Avenuen jälkeen esiintyi myös Simple Minds, bändi josta en ollut koskaan kuullutkaan. Se oli ihan hyvä, mutta kyllä Sunrise Avenue oli parempi.


Porukkaa oli paljon :)



Simple Minds, huonosta kuvalaadusta voi syyttää hostveljee...
Simple Minds sisälsi n. 60-vuotiaan miehen ja melkein yhtä vanhan naisen (taka-alalla)


Onpas huonolaatusia kuvia, mut ei voi mitään. Kotimatkalla käytiin myös naapuriosavaltiossa, Sachsen-Anhaltissa, kun hostveli ajoi navigaattorista huolimatta Autobahnan ulosmenoista (Onks toi oikea sana? Ausfahrt saksaksi) ohi. :))

Sunnuntaina käytiin Braunschweigin linnassa. Se on vanha, ja siellä on asunut Braunschweigin herttuoita ym, kun Braunschweig on ilmeisesti joskus ollut kunnon iso osavaltio. Siellä kuitenkin oli natsikoulu toisen maailmansodan aikana, ja se pommitettiin hajalle. Se kunnostettiin ja on nykyään meidän kauppakeskus. Ja on muuten isompi kuin yksikään Helsingin kauppakeskus! Shoppailusta teen kuitenkin myöhemmin erillisen postauksen. :)

Linnassa oli siis museo, osa siitä on kunnostettu alkuperäseen, tosi pieni osa kuitenkin, suurin osa on tota kauppapuolta. Siellä oli kaikkia hienoja kosketusnäyttöjuttuja mitä sai painella ja näplätä ja tutkia ja videoita, ja sellaset kuulokkeet joista sai kuunnella opastusta. Oli ihan mielenkiintonen paikka. Sen jälkeen mentiin Dorfmarktiin, jonnekin messuille, joilla myytiin mm. käsitöitä ja ruokaa. Syötiin kokonaisia suolakurkkuja! Ei ollut kovin hyvää, söin vaan puolet omastani, mut hostveli sitten meidänkin puolesta.





Näissä kuvissa näkyy vaan pieni osa tota linnaa/kauppakeskusta, se jatkuu tuolla takan nykyaikasena vielä pitkälle
Siellä se on! Schloss Arkaden, sisäänkäynti :) Voisin muuttaa tonne kauppojen sekaan!




Oon nyt kirjottanut tätä samaa postausta kaksi iltaa, ja alkaa jo hieman tympimään. Välissä piti siivota (koska siivooja kävi tänään) ja keskustella Opan (papan) kanssa, pelata papupeliä, katsella Vampire Diariesia auf Deutsch sekä ratkoa bilsan monistetta, jota kumpikaan mun hostsisaruksista ei osaa, vaikka kumpikin on käynyt jo 11. luokan. Hostmaman paluuta odotellessa, se lupas auttaa mua :)

Paljon terkkuja Suomeen!

P.s. Mulle selvis tänään vihdoin lisää meidän koulun toisesta vaihtarista! Ecuadorilainen poika, Esteban, joka ei kuulemma osaa sanaakaan saksaa, joten se kulkee sen hostveljen kanssa abien tunneilla. Haluan tutustua siihen! :) Olin ihan innoissani, kun mun hostsisko osas viimeinkin kertoa jotain siitä toisesta vaihtarista. Sen lisäks tapasin tänään myös puoliks tanskalaisen meiän koulussa. Voin keskustella ruotsiks sen kanssa (tai sitten en...)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Disco und Deckeneinsturz

Oli kyllä omituisin päivä vähään aikaan! Aamu alkoi sillä, että yltä päältä hopeassa hileessä oleva poika kosi mua. Viime vuoden abi ilmeisesti, jos mulle oikein selvis. Sen lisäksi sama ihminen strippasi koulun pihalla. Ja kellohan oli ehkä 7.40. Nein, danke. Ei kyllä meinannut mennä mun viesti ihan perille, koska se luuli että en osaa saksaa ja se vaan puhuu häistä.


Matikan tunnilla kuullaan, että musiikin luokan katto on romahtanu. Kaikki on että mitä ihmettä ja muistelee niitä eilisiä outoja ääniä. No jatkettiin tuntia sitten. Kohta kuuluu kuulutus, että koko koulu on tyhjättävä ja saatiin Schulfreita koko loppu päivä. :) Raikuvat aplodit ja tavaroiden pakkaus. Voitte kuvitella sen riemun koulun pihalla kun 1000 oppilasta on ihan fiiliksissä. Kaikki koulun katot täytyi tutkia siltä varalta, että muutkin katot romahtaa alas. Me mietittiin mikä tuuri meillä kävi kun jo torstaina meidän vikalla tunnilla sen huoneen katto piti ääntä. Se katto oli tullut meinaan jo yöllä alas.

kuva: Braunschweiger Zeitung


8A ja 9A sai pitkään vapaata, kun niidenkin luokkien katoissa oli jotain vikaa, mutta meillä muilla jatkuu koulu maanantaina. Pikkasen ehkä pelottaa, vaikka kai ne kaikki katot on nyt tutkittu. Samoin sen saman rakennusfirman muitakin rakennuksia tässä kaupungissa ilmeisesti tutkitaan. Saatetaan silti saada vapaata remonttien ym. takia. Nettisivuille kuulemma päivitetään aina. Mutta voi että siitä katosta on revitty vitsejä, se oli myös koko kaupungin puheenaihe perjantaina. Ja olihan se vakava juttu, mutta silti pakko nauraa sille.

Mikäs sen parempaa, kun +33 astetta ja vapaata. :) Päivällä katteltii hostsiskon kanssa vampyyripäiväkirjoja ja syötiin ja vaa chillattiin. Illalla käytiin myös jossain koulun juhlassa, Schulfestissä, mutta siellä ei ollu paljon mitään ihmeellistä. Bändi soitti kai myöhemmin, mut me oltiin vaan vähän aikaa. Syötiin omenapiirakkaa...

Illalla lähdin ensin Luisalle, jossa oli muitakin meidän koulusta, tosin jo abeja, ja sieltä matka jatkui discoon.  Matkassa oli pieniä mutkia, kun yhden sisko myöhästy ratikasta ja yks unohti henkkarit kotiin. No, päästiin vasta noin klo 23 sisälle, mikä oli ein bisschen doof, mutta ei se menoa haitannu. Siellä oli ilmeisesti radiokanavan, 89.0 RTL, bileet ja mm. paidaton rumpali. Tunnelma oli korkeella ja ihmisiä monta sataa. Huippuilta! :)

Oltiin Jolly Jokerissa ja tarvittiin sekä lippu että leima ja muutenkin oli aika tiukat rajat sisään, yllätyin




P.s. Discosta ei valitettavasti oo kuvia, tai mulla ei oo : )

torstai 25. elokuuta 2011

Broitzem

Halloo :)

Nää tekstit on nyt aika samanlaisia, kun ei tässä viikolla ehdi paljon muuta tapahtua kun koulua. Kuvasin kuvitukseks kuitenkin tätä meidän asuinaluetta, koska varmasti mielenkiintosemman näköstä kun miljoona koulumonistetta. Broitzem on siis tän meidän asuinalueen nimi.

Aamusin kun kävellään tästä kouluun, tää on täynnä ällöttäviä etanoita!


Tänään mulla oli viikon pisin päivä, 8 oppituntia. Aamulla oli espanjaa, jota täälläkin on opiskeltu vuosi. Niiden espanja oli kuitenkin ihan eri tasolla kun mun! Onneks siellä oli muutama poika, jotka näytti olevan ihan yhtä pihalla kun mäkin. Mikäs siinä, kun ne kertoo tosta vaan refleksiiviverbien imperfektimuotoja. Mun parina oli Pia, joka oli tosi kiva, mutta oli ollu vuoden Chilessä vaihtarina ja puhu melkein täydellistä espanjaa...

koululta


Sen jälkeen mulla oli hissaa, ja niitä esseitä ei kerätty ees pois! Kirjotin ihan turhaan. Hissan tunnilla melkein nukuin, samoin seuraavalla politiikan tunnilla. Ensimmäiset 45 minuuttia jaksoin kuunnella sitä opettajaa, ja sen jälkeen siirryin sudokuihin. (Löytyy saksalaisesta lukiokalenterista!) Havahduin aina vaan kun kuulin sanan "Finnland" tai "Nokia" tai "Sunrise Avenue". Sen jälkeen oli pitkä tauko, ja mentiin kaupunkiin syömään hostsiskon ja sen kavereiden kanssa. Täällä saa 3,5 eurolla sellasen valtavan kokosen annoksen nuudeleita ja kanaa kiinalaisesta. :) Ja ai niin! Meiän koulussa on astronomialuokka ylhäällä, miten siistiä, ihan kun Harry Potterissa!!

Jokaisella tunnilla on vaan noin 20 oppilasta. Mua nauratti kun opo tuskaili maanantaina, kun tehtiin niitä kurssivalintoja, että "Voi ei, tällä tunnilla on jo 23 oppilasta, mutta kai mun on vielä pakko laittaa sut tonne." Niin, mites ne meidän 40 oppilaan ryhmät... Tänään alko ärsyttää, kun joka paikka tulvii niitä pikkusia. Ne leikkii hippaa pitkin koulua ja pihaa, piiloutuu meidän vanhempien oppilaiden taakse, huutaa ja kiljuu ja pysähtyy tappelemaan keskellä ruuhkaa. Kyllä tulee olemaan luksusta Suomessa! Samoin jos nyt pääsisin suomalaiseen kouluun, mun motivaatio olis niin huipussa ja olisin käsi pystyssä pelkästä viittaamisen ilosta.

Musiikintunnilla opeteltiin jotain teoriaa, ja laulettiin kaanonissa juomalaulua Mozartilta. Meillä on biologiassa ja musiikissa sama opettaja, ja se kuvaa kaikkien kasvot, jotta se voi opetella nimet. Mua se ei kyllä oo kuvannu, kun mun nimi puuttuu kaikista listoista. Kesken oppitunnin kuulu ihme kolinaa, ihan kuin joku ois pudonnu ylimmästä kerroksesta ja tippunu kaikkien kerrosten läpi ja syöksyis katosta läpi. Kaikki hyppäs puoli metriä ilmaan ja opettajaki säikähti kunnolla. :D Joku päivä toi koulu vielä sortuu meidän päälle...

Peltoa niin pitkälle kun silmä kantaa, jossain takana on Harz-vuori(sto?)


Koulussa ymmärtää suht hyvin, jos jaksaa oikeesti keskittyä opettajan puheeseen. Se vaatii kuitenkin tosi paljon energiaa, ja joka päivä on täällä illalla monta kertaa väsyneempi kun Suomessa olis. Mä toivon, et toi helpottuu ajan myötä, eikä tarvi enää keskittyä niin paljon siihen kuuntelemiseen. Mut varmaan kyllä tuntuu tän jälkeen kuullunymmärtämiset tosi helpolta. :)

Huomenna on Schulfest klo 17.00-22.00, joku koulun juhla, joka on joka vuosi kun koulu alkaa. Saa nähdä millanen se on, mulle ei oo ihan vielä selvinny. Sen lisäks puhuin tänään niiden hostsiskon kavereiden kanssa, mut niillä oli joku ongelma eikä ne ollu ihan varmoja, että mennäänkö me huomenna diskoon vai ei, toivotaan että mennään. :) Tänään ja huomenna on myös koulukuvaus, mutta ainakaan tänään en nähny ketään kuvattavan. Ehkä sitten huomenna.

Tossa on tollanen iso kääntöpaikka kadun päässä, mun taloa ei näy kuvassa. Täällä noi kaikki talot on ihan valtavan kokosia!





Täällä on lenkkeilyynkin paljon enemmän motivaatiota, kun on kivemmat maisemat :) Ja tietty lämpö!


Tuulimyllyjä! Näitä on täällä joka paikka täynnä, saksalaiset on paljon ekologisempia muutenkin. Kaikki kierrätetään ja aurinkopaneelit on ihan normaali juttu katoilla.




Ah miten sininen ja kesäinen taivas :)  




Nyt kirjotan mun runon puhtaaksi saksan tuntia varten. Kuitenkin varmaan samastun siellä niihin poikiin ja valitetaan yhdessä kuinka runot on tyhmiä. Tschüss ja bis bald! :)

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Heiß!

Aamu alko sillä, että sanomalehdessä kerrottiin, että Braunschweigin alta on löydetty pommi toisen maailmansodan jäljiltä, mut se ei oo koskaan räjähtäny. Sunnuntaina keskusta tyhjätään, ja 19 000 ihmistä joutuu lähtemään kotoaan, jos se sattuu räjähtämään ylös kaivettaessa. Harmi että on sunnuntai, meiän koulukin on sillä alueella. Pitäisköhän käydä shoppailemassa ennen sunnuntaita, jos se räjähtääkin...? Toisaalta noita on löydetty kuulemma ennenkin, ja viime kerralla se ei ollu ees pommi, vaan lopulta ylös oli kaivettu metalliämpäri... Siitä puheenaihe jatkukin sopivasti toiseen maailmansotaan, normaalistikin selitän kouluaamuina aamupalalla, että kenen puolella Suomi soti ja mitä tuhoa Suomeen tuli.

Straßenbahn, keltanen ja sininen on Braunschweigin jalkapallojoukkueen värit :)


Mulla oli ekana bilsaa, en tajunnu melkein mitään, tehtiin jotain ryhmätöitä rasvahapoista. Ei kyllä tajunnu muutkaan meiän ryhmässä yhtä lukuunottamatta, joka selitti kaiken meille muille. Kaikki oli tosi kivoja, ja mulle puhutaan paljon tuolla koulussa. Kaikki tulee aina esittäytymään ja juttelemaan, mikä on hyvä juttu.

Seuraavaks meillä oli enkkua, ja opettaja on myös mun Tutor eli rot täällä. Se vaan varmisti miljoona kertaa multa, et osaanhan mä englantia. "Sä puhut tosi hyvää saksaa, mut osaatko sä englantia kanssa? Ootko varma, koska mä puhun tunneilla vaan englantia melkein." Sitten vakuuttelin ja sit vielä puolessa välissä tuntia se tulee tarkastamaan, et kaikki on hyvin ja oon ymmärtäny. Eikä Saksassa nyt niin hyvätasoista englannin opetusta oo... Sen lisäks sama opettaja kielsi mua ja Annikaa puhumasta suomea (puhuttiin silti). Muuten oli kyllä ihan kiva, niinkun kaikki muutkin opettajat täällä on ollu.

11. luokasta eteenpäin oppilaitakin aletaan teititellä, ja englannin tunnilla käytiin myös keskustelu, että saako opettaja sinutella meitä. Niin outoa. Opettaja poistu luokasta ja me tehtiin päätös keskenämme, että saa sinutella. Englannin tunnilla oli myös "paloharjotus" mut vaan meiän luokalle. Sen lisäks ikkunoita suljettaessa yks ikkuna vaan räsähti ja hajos sirpaleiks lattialle, samalla tunnilla hajos myös ovi. Koulu ei oo mikään kaikkein modernein...

koulu


Kuvasin teille koulua, kun menin vielä illalla sinne sulkapallotunnille. Ei ollu paljon väkee, ni pystyin kuvaamaan. Sulkapallo oli tosi hauskaa, paitsi että siellä oli tuskasen kuuma, ja koska tunti alko vasta 16.15, ei voitu välttyä hysteerisiltä naurukohtauksilta. Meitä oli 19, joista 5 poikia. Kaikki oli sielläkin tosi kivoja, niin mukavaa kun kaikki tulee vaan selittämään. En oo ennen ees tajunnu miten monella eri tavalla sulkapalloo voi pelata (mm. yhellä jalalla seisten/hyppien ja samalla yks pitkä ja 2 lyhyttä pompotellen, saksalaiset on hulluja...) Oli vaan outoo tulla koulun välillä kotiin, hostisä oli täällä tekemässä mulle ruokaa. 

 
Gaußschulen logo



Ostin tänään hissan kirjan, masentavaa


Täällä on ollu tosi kuuma taas tänään, katottiin aamulla et on kylmä ja laitettiin farkut jalkaan. Puolessa välissä päivää huomaa, että ulkona onkin +30 astetta ja on kuolemassa ton miljoona vuotta vanhan rakennuksen neljännessä kerroksessa kuumuuteen. Nyt ukkostaa toista yötä putkeen, ja koko taivas on jostain syystä oranssi ja salamia tulee 2 sekunnin välein.

Ilta kului läksyjä tehdessä ja vampyyripäiväkirjoja katellessa. Niihin kehittyy riippuvuus, ollaan hostsiskon kaa katottu nyt joka päivä vähintään 2 jaksoa! :D



P.s. Hostsiskon kaverit, joista oon tavannu vasta yhden, haluaa viedä mut perjantaina jonnekin diskoon. Wird cool sein!

tiistai 23. elokuuta 2011

Die Schule

Käyn täällä Gymnasiumia eli lukiota, jossa on luokat 5-12. Mun mielestä on vaan niin huvittavaa, et täysi-ikäiset ja 10-vuotiaat käy samaa koulua keskenään. Pitkin käytäviä juoksee ja säntäilee koko ajan ihmisiä. Mun koulun nimi on Gaußschule, oppilaita on 1050 ja opettajia 80. Koulu on rakennettu 1909, ja wikipediasta löytyy sen historia. Tästä wikipediaan, ja koulun nettisivuille tästä. Valitettavasti on saksaks, mutta noista voi nähdä kuvia koulusta, koska mua ei oo huvittanu kulkea kamera kädessä koulussa. Se rakennus on nelikerroksinen, ja valtava, oon ihan hukassa siellä, mut onneks mun hostsisko on opastanu mua. :)

Saksalaisesta koulusysteemistä sen verran, että 11. ja 12. luokka on vasta kurssimuotoisia, ja mä oon onneks yhdennellätoista. Näillä on ns. Leistungskursseja kolme, ja ne on niitä aineita mitä saksalaiset kirjottaa yo-tutkinnossa. Mun Leistungskurssit on englanti, matikka ja hissa, jos oikein muistan. Sen lisäks mulla on saksaa, espanjaa, politiikkaa, musiikkia, bilsaa ja liikkaa. Vaihtoehtoina liikassa oli jalkapallo (saksalaiset on ylihyviä ja mut naurettais pihalle), lentopallo (pallo on kova ja sattuu), koripallo (oon ihan liian lyhyt), käsipallo (öö en oo kovin montaa kertaa pelannu) ja sulkapallo, joten sulkapalloa sitten seuraavat kolme kuukautta! Oottakaa vaan ku tuun takasi ni oon mestari. Hostisä sano, et se on joku trendilaji täällä ja osa tulee Braunschweigin ulkopuolelta tänne kouluun vaan sitä varten.



Kouluun meillä on matkaa n. 7km (asutaan paikallisessa Käikälässä...) ja kouluun kuljetaan Straßenbahnilla. Ensimmäinen menee viideltä aamulla ja viimeinen klo 2 yöllä, 10 minuutin välein. Joten ihan mukavasti, ja mitä luksusta onkaan mennä aamusin ratikalla kouluun, joka menee tasasesti ja äänettömästi ja on ajoissa, verrattuna Hämeenlinnan rämiseviin busseihin. Eilen tein mun oman lukkarin opon ja hostsiskon kanssa, ja tänään aloin varsinaisesti kunnon koulunkäynnin. Koulua mulla on:
maanantai: 7.45-11.10
tiistai: 7.45-13.00
keskiviikko: 9.35-13.00 JA 16.15-17.45
torstai: 7.45-15.25
perjantai: 7.45-13.00
Eli aika vaihtelevasti. Ite oon tohon kuitenki aika tyytyväinen, koska paljon vähemmän kun Suomessa olis, mut kuitenkin tarpeeks ettei ehdi tylsistymään ja vaan istumaan kotona. Koulussa niitä kavereita kuitenkin parhaiten löytää. Saksalaisten oppitunnit kestää 45 minuuttia, mutta niitä on aina kaks putkeen, eli 90 minuuttia viiden minuutin tauon kera. Jokaisen 90 minuutin oppitunnin välissä on 15 minuutin tauko. Kuus ensimmäistä tuntia tällä lailla ja sit klo 13.00-13.50 on pidempi tauko.

Sain saksalaisen lukiolaiskalenterin! Kuinka paljon coolimpi :)

Sisältö on tismalleen sama! Okei, noilta puuttuu Sm-liigapelit ja ruotsin verbit, ja niillä on extrana Saksan lomat ym., mut muuten :D


Mutta päivän paras juttu! Mun saksan tunneilla on yks Annika, jonka äiti on suomalainen. Annika on asunu aina Saksassa, mut puhu tosi hyvää suomee, saksalaisen ärrän ja pienen aksentin kera, mutta silti! :) Mä rakastan puhumista, ja aamulla mietin jo et pakko päästä puhumaan, koska en oo puhunu kenenkää kaa ees puhelimessa tai skypessa suomee. Normaalisti puhun sen 1000 sanaa minuutissa ni tää saksa kuitenki rajottaa ikävästi. Me vaan puhuttii ja puhuttii Annikan kaa ja kaikki katto sillei : "Okey, das klingt lustig" (kuulostaa hauskalta) Ja Annikalla on mun kaa vielä huomenna englantia, jes :)


Tänään mulla oli aamulla hissaa, sitten saksaa ja sen jälkeen matikkaa. Mulla on vähän niinkun pitkä matikka täälläkin, ja siellä jopa tajusin aika hyvin. Ratkasin jopa tehtäviä oikein! Tutustuin tänään uusiin ihmisiin, oli kivaa. Läksyt ei oo kiva juttu, koska mun pitää kirjottaa essee (lyhyt) aiheesta "Geschichte als Identitätslieferantin oder als Kritik?" eli "Historia identiteentin välittäjänä vai kritiikkinä?" ja aineistona on jotain Nietzschen ja Schillerin tekstejä. Opettaja sano et "Jotta mä varmistun, et ymmärsitte ne lukemanne tekstit." Jos saksalaisten ymmärrystä epäillään, ni miten mun sit käy... Sen lisäks mun pitää kirjottaa runo saksaks jostain tekstistä. Sen tekstin ymmärsin ihan helposti onneks. :)

Saksan kirja, josta mun pitää kopioida 140 sivua (ei onneks käsin)

Vähintään yks Goethe-kuva pitää olla!

Matikka ja funktiot <3






 Tänä aamuna täälläkin ukkosti ja tuli kaatamalla vettä, mutta kun koulu loppu ni aurinko paisto taas ja varjossa +24 astetta, elämä hymyilee :) By the way, ei kannata kysyä hostisältä et "Ai, onks Braunschweigissa jalkapallojoukkue?" Tai saa tyrmistyneen katseen ja saarnan...


Laitoin kuvat vähän isommiks ni näkee paremmin :) Huomasin vasta, et tää postaus on kivan pitkä... :D

P.s. Leivottii eilen muffineita!






 

maanantai 22. elokuuta 2011

Los gehts!

Vihdoin saan kirjotettua ekan tekstin, on ollu niin paljon kaikkee muuta et en oo ehtinyt. Ajattelin siis pitää blogia tästä syksystä jonka vietän vaihdossa, koska on paljon helpompaa kaikkien lukee samasta paikasta, kun että selittäisin erikseen facebookissa. :) Blogin ulkonäkö ei oo ehkä kaikkein paras, jos multa löytyy energiaa ni voin yrittää säätää sitä. Pahoittelen. :D